Suokuokka

 

Suomalaisen hyvinvoinnin perinnetyökalu, joka tunnetaan myös Väinö Linnan Täällä pohjan tähden alla- romaanin alkusanoista.

 

”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”. Suokuokalla, nyt jo ruosteisella, käännettiin suosta peltoja, ojitettiin ne kuiviksi ja kaivettiin salaojat. Työ tehtiin käsin ja se vaati kovaa kuntoa, suomalaista sisua, vahvaa selkää ja uskoa huomiseen.

 

Kaikki, jotka tämän työvälineen henkilökohtaisesti tuntevat, kiittelevät kilvan koneellistumista ja teknistä kehitystä.

Tarinat

Rekipeitto

 

Jos haluat perinteisin menetelmin valmistetun rekipeiton, laita pellavaan kasvamaan peltoon ja hanki lampaita.

Kun pellava on pitkää, käsittele siitä monivaiheisesti pellavarihmoja. Lampaista saat keritsemällä ja kehräämällä villalankaa.

Villalangat värjäät luonnonväreillä haluamiisi sävyihin. Pellavarihmoista saat loimet kangaspuihin, joilla kudot mustan peittokankaan.

Värillisillä langoilla kirjot peiton helman ja punot hapsut. Koko projekti vie useamman vuoden, mutta sitten peitto on valmis laitettavaksi rekeen ja kestääkin sukupolvelta toiselle.

 

Kuvan peitto on ilmeisesti Römmilän Amalia-emännän valmistama 1800-luvun puolella nuorena emäntänä ollessaan. Hän teki paljon tekstiilejä taloon. Ne ovat vieläkin käyttökelpoisia.

 

Talvisunnuntaina Hilda-emäntä teki varhain navettatyö ja samaan aikaan isäntä Martti valjasti hevosen. Rekeen laitettiin heiniä, jotka peitettiin rekipeitolla niin, että kuviot ja hapsut jäivät roikkumaan näkyviin reen taakse. Aamiaisen jälkeen koko perhe pukeutui kylävaatteisiin ja sitten noustiin rekeen. Syliin levitettiin lampaanvällyt.

Yleensä tytär Anna-Liisa istui sisarensa Vapun vieressä takana ja vanhemmat Martti ja Hilda vierekkäin kuskipukilla, Martin käsi Hildan harteilla. Toisinaan Hilda-äiti istui takana keskellä ja tyttäret molemmin puoli kainalossa. Kallavettä pitkin matka johti Ristiinan puolella Rahikaiseen, jonka emäntä Eevastiina oli Martti-isännän serkku. Talvista sunnuntaipäivä vietettiin kyläillen ja illalla suunnattiin takaisin kohti kotia navetta- ja muille töille.

Pöytäliina

 

Tämän pöytäliinan Hilda-emäntä ompeli sotavuosina. Kun tavaraa oli vähän, hän ompeli kaksi pellavalakanaa yhteen, päärmäsi sivut ja kirjoi kukkakuviot.

 

Hän kertoi saaneensa käsityön avulla ajatukset hetkeksi pois sodan kauheuksista ja kauniit värikkäät kukat antoivat myös toivoa paremmasta huomisesta ja rauhasta.

Kahvinkeitto

"Jos aikoi tarjota kahvit, piti laittaa tulet hellaan. Silloin olivat kahvipavutkin raakoja. Ne piti ensin paahtaa ja sitten jauhaa ennenkuin kahvit sai. Siinä meni hyvin usein niin paljon aikaa, että naapuri lähti heti pois kahvit juotuaan.

 

Sodan jälkeen kun ei saanut kahvia, niin saatiin korviketta. Se oli paketissa valmiina pannuun pantavaksi. Ei se kyllä hyvää ollut. Sikurista ja viljasta ja mistä lienee tehty, mutta menihän se paremman puutteessa.”

 

Hilda-emäntä kuvailee kahvin valmistamista kirjassa Römmilän Hilda.

.

Jos metsään  haluat mennä nyt

Shemeikaksi ristitty karhu asustaa seudun metsiä. Arviolta 250-300-kiloista urosta kiinnostavat mehiläispesät. Myös jälkikasvua on tiedossa takaamaan jännittävät sieni- ja marjareissut.

Kuva: Mynttilän Metsäpojat ry / Janne Häyrinen