Haluan ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Historiasta tulevaisuuteen


Römmilän heinäpellolla 1970-luvulla.

Jotta voisimme ymmärtää toisia, on hyvä tuntea itsensä. Usein on valiteltu, että kansallinen itsetuntomme olisi heikko. En usko siihen. On kuitenkin syytä huolehtia, että se ei miltään osin heikkene. Ihminen ilman juuria on kuin puu, jota jokainen tuuli voi mielensä mukaan riepotella. Juureton kansakunta on vaarassa menettää identiteettinsä ja jopa itsenäisyytensä.

Jokaisella on jossakin lapsuudenkoti. Osa meistä muuttaa perheineen useasti lapsuutensa aikana. Minä olen syntynyt ja kasvanut Römmilässä, talossa, joka oli kolmen sukupolven koti minua ja sisaruksiani ennen. Sukumme on yksi vanhimmista mäntyharjulaisista, ja siitä on tehty laaja ja kattava sukututkimus (Linkki). Lyytikkälän kylä on nimetty esi-isiemme mukaan.

Isovanhempamme syntyivät autonomisessa Suomessa, joka oli osa Venäjää. Meidän lapsemme ovat syntyneet ja kasvaneet itsenäisessä Suomessa, joka on osa Euroopan Unionia. Me olemme sitä sukupolvea, joka lähti kaupunkiin opiskelemaan ja sitä myötä maailmalle. Meidän lapsemme ovat syntyneet ja kasvaneet muualla, mutta kaikkia meitä yhdistää Römmilä.

Suomen itsenäisyyden aikana sadassa vuodessa tapahtuneet myllerrykset ovat olleet erittäin suuria ja mullistavia aina 1900-luvun alusta tähän päivään saakka eikä loppua tunnu näkyvän. Jokaisen sukupolven aikana on tapahtunut suuria muutoksia, joilla on ollut vaikutuksia ihmisiin ja elämään kaikkialla maassa.

Yhdistyksemme haluaa sukumme, perheemme ja tilan historian ja tarinoiden avulla nostaa esiin niitä asioita, jotka ovat meitä vieneet sukuna, perheenä ja kansakuntana eteenpäin. Me vanhempi polvi tunnemme paremmin historiaa, nuoremmat suuntaavat ajatuksiaan tulevaisuuteen. Yhdistämällä nämä kaksi, syntyy laajempi ja kattavampi kuva. Haluamme innostaa muitakin samaan pohditaan ja keskusteluihin.

Yhdistyksen perustajina ovat viimeiset Römmilässä syntyneet Helka, Sirkka, Eeva ja Eino sekä heidän lapsensa. Serkukset Lars, Patrick, Karri, Anne, Lasse, Oskari ja Maria ovat sitä sukupolvea, joka luotaa Suomea toiselle itsenäiselle vuosisadalle. Yksi heistä paluumuuttajana vanhoilla juurilla Römmilässä.

Yhdistyksen puitteissa avaamme suvun, perheen ja tilan historiaa, käymme arvokeskustelua, kerromme vanhoista tavoista, traditioista ja tapahtumista. Tarkoituksemme on järjestää eri aihepiireittäin tapahtumia ja tilaisuuksia, joista tietoa löytyy sivustoltamme (Linkki). Haastamme kaikki kiinnostuneet mukaan tähän toimintaan.

Aika muuttuu, mutta arvot pysyvät.

Römmilän perinneyhdistys ry /

puheenjohtaja Eeva Oehlandt

#Römmilä #heinäpelto #heinätyöt

Viimeisimmät blogit

Etsi aihealueittain

No tags yet.