Römmilän historiaa

 

Antti ja Amalia Lyytikäinen perheineen ostivat tilan vuonna 1904. Antti Lyytikäinen syntyi Lyytikkälän kylässä Rahkolassa ja pariskunta asui avioliittonsa ensimmäiset vuodet Kinnillä.

 

Römmilän jatkajaksi oli kaavailtu vanhinta poikaa Jalmaria, joka oli jo naimisissa, mutta lapseton. Jalmari kuitenkin hukkui Kallaveteen tammikuussa 1925, jolloin suunnitelmat muuttuivat. Antti ja Amalia pyysivät nuorempaa poikaansa Marttia jäämään taloon. Keskusteluaan tulevan puolisonsa Hilda Paakkarin kanssa, nuori pari päätti haudata omat suunnitelmansa ja jäädä Römmilään. Martti ja Hilda hakivat kuulutukset nopeasti ja heidät vihittiin vielä saman keväänä. 

Martti Lyytikäinen kaavaili 40-luvulla siirtävänsä tilan vanhemman tyttären Vappu Lyytikäisen hallintaan. Nuorempi tytär Anna-Liisa kävi Mäntyharjun Yhteiskoulua ja tarkoitus oli, että hän tätä kautta hankkii itselleen koulutuksen ja ammatin. Kohtalo päätti toisin. Vappu avioitui Nurmaalle Tinajoen tilalle ja kun Martti-isä kuoli jo vuonna 1950, tuli eteen vaikea tilanne. Anna-Liisa oli vasta 16-vuotias. Hilda-emäntä harkitsi jo tilan myyntiä. Keskikoulun jälkeen Anna-Liisa päätti jäädä vielä vuodeksi äitinsä avuksi ennen jatko-opintoihin lähtemistä. Hänellä oli jo opiskelupaikka Kotkan Kauppaopistossa. Anna-Liisa tutustui välivuoden aikana Untoon, josta tuli hänen puolisonsa ja he jäivät Römmilään tilaa jatkamaan 50-luvun alkupuolella. 

Seuraavaksi tilan pääosa siirtyi 2009 Einolle, joka ei enää saanut pääelantoaan tilalta. Perinteinen maanviljely loppui jo edellisen sukupolven aikana ja kaikki lapset kouluttautuivat muihin ammatteihin ja muuttivat pois Mäntyharjusta. 

Vuonna 2016 tila siirtyi kaupalla Karri Eerikäiselle, joka näin palasi isovanhempiensa ja sukunsa tilalle.